Digitalisaatio alkaa olla terminä jo puhki kaluttu, kuten ismeille on tapana ajan saatossa nopeasti käydä. Tämänkin yksittäisen termin takana on kuitenkin monta käytännön ilmentymää tiedon hallinnan ja teknologian megatrendien hakiessa uusia muotoja sähköisten palvelujen kentässä. Vallassa olevan hallituksen ohjelmassa joitakin näistä muutostekijöistä, kuten digitalisaatio välineenä, kokeilukulttuuri ja uudella tavalla työn tekeminen on nostettu vahvalla painoarvolla esille. TIVIA-blogi, kirjoittajana Ari Uusikartano.

Digitalisaatio alkaa olla terminä jo puhki kaluttu, kuten ismeille on tapana ajan saatossa nopeasti käydä. Tämänkin yksittäisen termin takana on kuitenkin monta käytännön ilmentymää tiedon hallinnan ja teknologian megatrendien hakiessa uusia muotoja sähköisten palvelujen kentässä. Vallassa olevan hallituksen ohjelmassa joitakin näistä muutostekijöistä, kuten digitalisaatio välineenä, kokeilukulttuuri ja uudella tavalla työn tekeminen on nostettu vahvalla painoarvolla esille. Jo menneen kesän aikana käynnistettiin tiedon keruu sekä hallinnon että yritysten piiristä potentiaalisten innovaatioiden esiin kaivamiseksi ja myöhemmin tapahtuvaksi arvottamiseksi. Tämän prosessin tulosten jalostaminen hankeaihioiksi on edelleen menossa. Innovaatioita ovat yleensä vanhojen asioiden yhdisteleminen uusiksi kokonaisuuksiksi ja – tosin harvemmin – täysin uusien teknologisten mahdollisuuksien esiinmarssi.

Valtiovarainministeriö on käynnistänyt kaksikin digitalisaation mahdollisuuksia tarkastelevaa selvitys- ja kehitysohjelmaa. Tavoitteina ovat paitsi valtionhallinnon palvelujen tarjonnan ja yleensä sähköisten palveluympäristöjen kehittäminen tiedon hallinnan menetelmin ja välinein, myös hallinnon sisäisen toimintatavan nopeutettu muutos digital first -mallin mukaiseksi. Prosessi mietitään oikeaoppisesti teknologian mahdollisuudet hyödyntäen eikä vain pueta vanhaa konseptia uusiin digivaatteisiin.

Avoimuuden ja tietosuojan nimissä on pyrittävä mahdollistamaan entistä paremmin se, että kansalaiset voivat itse tarkistaa palveluista heitä itseään koskevat tiedot ja toisaalta vähentää byrokratiaa kysymällä tietoja vain kerran. Siis jos tieto on jo hallinnolla, turha sitä on enää toista kertaa kysellä. Mielihyvällä on myös pantava merkille, että suunnitelmissa kaiken toiminnan keskiössä ovat teknologian hyödyntämisen ohella tieto ja sillä johtaminen sekä tietoturvallisuus ja yksityisyyden suojasta huolehtiminen.

Ketään ei tule jättää heitteille myöskään digimaailmassa, jossa kaikki kansalaiset eivät suinkaan ole natiiveja vielä pitkään aikaan. Vaihtoehtoisten – lue perinteisten - palvelukanavien supistamista ei voida tehdä, mikäli sähköisten palvelujen tuki ei ole kunnossa. Muuten kansalaisten tasapuolinen kohtelu ei toteudu. Lainsäädäntö, normisto ja yleensä luutuneemmat tekemisen tavat eivät mahdollista uusien toimintojen ja prosessien käyttöönottoa, jos samaan aikaan ei muuteta myös näitä tekemisen reunaehtoja.

Lisääntyvässä tietojen ja järjestelmien integraatiossa piilee luonnollisesti myös vaaroja. Tietoturvallisuuteen on satsattava huomattavasti enemmän kuin mitä toistaiseksi on tehty jo järjestelmien toteuttamisvaiheessa. Viron X-road-mallissa, jota kansallisesti hyödynnetään hallinnon sähköisten palvelujen rakentamismallina, eivät tunnistamisen ja maksamisen ratkaisut ole toistaiseksi sillä tasolla, jossa niiden käytettävyyden ja turvallisuuden näkökulmista kuuluisi olla. Nämä meidän täytyy tehdä kansallisesti paremmin ja toteuttaa väylän varaan rakennettavat palvelut jo oletusarvoisesti turvallisuuden ja ansaintalogiikan ehdoilla. Palvelujen tekemisessä on huomioitava myös, että kaikki suomalaiset tai sellaiseksi haluavat eivät asu ja oleskele maan rajojen sisäpuolella. Sähköinen palvelu tulee rakentaa oletuksena myös globaalisti ja eri päätelaitteilla luontevasti toimivaksi. 

Yhtenä keskeisenä muuttujana pelissä on internetin kehittymiseen tukeutuva teknologinen kehitys sen tarjoamine mahdollisuuksineen. Osallistuessani kuluvan vuoden syyskuussa systeemityöyhdistys Sytykkeen Internet of Things -laivaseminaariin, jopa kaltaiseni paatuneen virkahenkilön päässä syntyi pohdintaa. Mitä todellakin merkitsee se, että mikä tahansa voi kytkeytyä mihin tahansa? Puhutaanpa sitten asioiden internetistä, teollisesta internetistä tai kytke mitä tahansa mihin tahansa -internetistä, vaikutukset yhteiskuntaan ja sen toimintoihin tulevat olevaan mullistavia.

Murros tulee jälleen olemaan suuri ja paitsi aloitteita ja ideoita, tarvitaan muhittamisalustoja niiden työstämiseksi eteenpäin.  Mistä löytyisi tällaiseen työhön osaamispotentiaalia paremmin kuin TIVIAn piiristä? Olisi syytä nostaa pohdintaan, kuinka ja millä keinoilla TIVIA osaamisyhteisöineen voi olla mukana kuvatun kaltaisessa innovaatioiden jalostamisessa. Osaamisyhteisöissä on tietoammattilaisia laidasta laitaan ja verkostot alan toimijoihin ovat laajoja. Näkemykseni on, että Suomi tarvitsee sisäisen Slushin – enemmän jatkuvaluonteisen prosessin kuin kertatapahtuman – jossa TIVIA voisi niin halutessaan olla avaintoimijan roolissa. Olkoon tämä yhdenlainen haaste TIVIAn uudelle hallitukselle ja jäsenyhteisöille; haaste johon vastaamalla yhteisön sisäinen toiminta voi saada voimaannuttavan piristysruiskeen.

Ari Uusikartano
tietohallintojohtaja
Ulkoasiainministeriö