Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry

TIVIA News / oppilaitosekstra: Peruskoululaiset kisasivat robotiikan SM-kisoissa Riihimäellä

Riihimäen urheilutalolla kisattiin jo toista kertaa robotiikan Suomen mestaruudesta, kun peruskouluikäisten SM-kisat järjestettiin 11.–12.1.2018. Paikalle oli saapunut kisailemaan yhteensä 26 joukkuetta peruskouluista ympäri Suomen. Kisat käytiin VEX IQ:n robotiikan kehitysalustalla ja robotit ohjelmoitiin C-kieleen pohjautuvalla RobotC:llä.

SM-kisojen rinnalla käytiin myös robotiikan ystävyysmaaottelu Suomi-Viro, johon Virosta osallistui kahdeksan joukkuetta ja Suomesta kaksi.

Robotiikkakilpailuissa oteltiin kahdessa lajissa: yksilöhaasteessa (Robot Skills Challenge) ja tiimihaasteessa (Teamwork Challenge). Tiimihaasteessa kaksi joukkuetta arvotaan yhteiseksi tiimiksi, jonka täytyy luoda nopeasti strategia, miten ne saavat omien robottiensa avulla, niiden parhaita ominaisuuksia hyödyntäen, mahdollisimman suuret pisteet 60 sekuntia kestävän suorituksen aikana.

SM-kisojen voittajajoukkueille tarjoutui mahdollisuus osallistua huhtikuussa Kentuckyssa Yhdysvalloissa järjestettäviin VEX Worlds 2018 robotiikan MM-kisoihin.

”Robotiikka ei ole vielä koulussa erillinen oppiaine vaan sitä opetetaan mm. osana käsitöitä ja luonnontieteitä. Kiinnostuneimmat ovat päässeet kehittämään taitojaan myös koulussa aktiivisesti toimivan robotiikkakerhotoiminnan kautta. Robotiikan yleissivistävästä opetuksesta on haluttu luoda kumulatiivinen jatkumo integroimaan eri oppiaineiden sisältöjä. Ensi syksystä lähtien osaamistaan voi kehittää myös robotiikan valinnaisaineen kautta”, kertoo Orimattilan yhteiskoulun opettaja Markus Parviainen.

Parviainen oli mukana viime vuonna Kentuckyssa MM-kisoissa, johon osallistui Suomesta Orimattilan ja Riihimäen peruskouluista koottu yhteisjoukkue. Hänen mukaansa joukkue suoriutui kisoista todella hyvin, vaikka osallistujien kisapaineita oli lisäämässä uusi, nopealla aikataululla kehitetty robotti, useiden tuntien aikaero ja toimiminen vieraalla kielellä myös tiiminä muiden joukkueiden kanssa. Kansainvälistä kokemusta Orimattilan robotiikkajoukkueet kävivät hakemassa myös Virossa järjestetyistä Robotex 2017 -kilpailuista, jossa he osallistuivat neljän maan ystävyysturnauskilpailuun. Turnaukseen osallistui Suomen ja Viron lisäksi joukkueita myös Bulgariasta ja Kuwaitista.

Tänä vuonna SM-kisojen Middle School Excellence Awardin voitti Tiim Muontain Orimattilan yhteiskoulusta, Elementary School Excellence Awardin The Three Musketeers Harjurinteen koulusta ja Teamwork Champion Awardin Tiim Muontain ja Team Orange.

Kaikki eri sarjojen palkitut löytyvät osoitteesta: www.roboedu.fi/suomenmestaruus2018

Teksti ja kuva: Tiina Riutta

 

Artikkelilaji: