Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry

TIVIA News: Koulutuksen suunnittelu vaatii ennakointia

Tutkinto-ohjelman suunnittelu kantaa hedelmää viiden vuoden sykleissä. Joskus joudutaan opettamaan teknologioita, joita yritykset eivät ole vielä ottaneet käyttöön.

Ketky ry

Keski-Suomen tietojenkäsittely-yhdistys (Ketky) on vuonna 1972 toimintansa aloittanut TIVIAn paikallisyhdistys. Ketky järjestää jäsenilleen mm. yritysvierailuja, koulutuksia ja vapaa-ajan toimintaa. Tapahtumilla kartoitetaan Jyväskylän ICT-alan näkymiä sekä tarjotaan alan harrastajille, opiskelijoille ja ammattilaisille alusta verkostoitumiselle ja tiedon jakamiselle.

Lisätietoja: www.ketky.fi

11 vuoden kuluttua korkeakouluihin hakeutuu nuoria, jotka ovat uuden perusopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti tutustuneet ohjelmointiin jo ensimmäiseltä luokalta lähtien. Jyväskylän ammattikorkeakoulun koulutuspäällikkö Jari Hautamäki uskoo muutoksella olevan ohjelmoinnin opetuksen kehityksen lisäksi myös muita merkittäviä hyötyjä.

“Saamme paljon paremmin motivoituneita opiskelijoita, jotka ovat jo perehtyneet ICT-alaan aiemmissa opinnoissa. Tällä olisi todennäköisesti varsin suuri vaikutus muun muassa opintojen keskeyttämisiin”, Hautamäki arvioi.

Tutkinto-ohjelman kehittäminen vaatii Hautamäen mukaan asiantuntija- ja yritysverkostojen tarkkailua sekä herkkää reagointia teknologian muutoksiin. “Sykli opetusohjelman suunnitteluvaiheesta aina ensimmäisiin valmistuviin insinööreihin on viisi vuotta”, hän toteaa.

Miten voidaan varmistaa, että tutkinnon saanut insinööri omaa työelämässä vaadittavat taidot? Esimerkiksi Kansallisella koulutuksen arviointikeskuksella on käytössään tekniikan tutkinto-ohjelmien akkreditoinnin menetelmä, joka perustuu European Network for Accreditation of Engineering Education (ENAEE) -järjestön ylläpitämään European Accredited Engineer (EUR-ACE) -standardiin.

“Meidän tieto- ja viestintätekniikan tutkinto-ohjelma on ensimmäinen ICT-alan korkeakouluohjelma Suomessa, joka on saanut EUR-ACE -akkreditoinnin leiman. Tätä varten jouduimme tekemään varsin mittavan työn kehittäessämme nykyisen opetusohjelman sisältöä ja opetuksen suunnittelu- ja toteuttamisprosesseja”, Hautamäki kertoo.

Koulutusta kehitetään myös oppilaitosten yhteistyöllä, joka mahdollistaa opiskelijalle monipuolisen osaamisen ja joustavan opintopolun. Tähän tarkoitukseen on perustettu osaamiskeskittymä EduFutura Jyväskylä, jonka yksi seitsemästä kärkialasta on sovellettu kyberturvallisuus.

Teksti: Sanna Paajoki
Kuva: Heli Sutinen / JAMK


“Meidän tieto- ja viestintätekniikan tutkinto-ohjelma on ensimmäinen ICT-alan korkeakouluohjelma Suomessa, joka on saanut EUR-ACE -akkreditoinnin leiman.”
Jari Hautamäki, Jyväskylän ammattikorkeakoulun koulutuspäällikkö

 

 

Artikkelilaji: